14.11.2008: Noni, uudet piisit ovat nyt kuunneltavissa Myspacessa. Sinne vaan fiilistelemään, hop hop!

 

4.11.2008: Jeppistä jee. Neljän piisin sijasta meiltä plörähtääkin ilmoille vain kaksi uutta piisiä, koska ne kaksi muuta eivät olleet aivan kelvollisia leviteltäväksi asti :) Mutta siis kaksi "uutta" piisiä on nyt nauhalla, ja ne saattavat hyvinkin ilmestyä Myspaceen jo tällä viikolla.

Kannattaakin sitten fiilistellä niitä piisejä oikein kunnolla, sillä sen sortin musiikkia ei enää tulla kuulemaan Jamrodin osalta. Jamrod on nimittäin tullut tiensä päähän nykyisen musiikillisen konseptinsa osalta, ja ryhtyykin tekemään hieman erilaista musiikkia. Sen tarkemmin en ryhdy tulevaa konseptia kuvailemaan, mutta sanottakoon lyhyesti että kevyempään suuntaan ollaan menossa. Bändin jäsenten roolijaossa tapahtuu myös muutoksia, varmaa on ainakin että laulaja vaihtuu.

 

31.8.2008: Kesä rupeaa olemaan pikkuhiljaa ohi, ja Jamrod palaa takaisin sorvin ääreen. Loppukesästä tehdyt nauhoituskokeilut vaikuttivat erittäin lupaavilta, joten syksyllä olisi tarkoitus työstää neljä timanttista piisiä sisältävä tallenne. On erittäin mahdollista, että myspaceen ilmestyy lämpimäisiä joskus lokakuun aikana.

 

29.6.2008: Kesän aikana Jamrod aikoo ottaa härkää sarvista. Ensimmäistä kertaa ikinä, Jamrod yrittää pistää matskua purkkiin täysin itsenäisesti, omalla treeniksellä ja omalla tavalla. Jos kaikki menee putkeen niin luvassa on matskua, joka kuulostaa juuri sellaiselta, miltä yhtye on aina halunnutkin kuulostaa...tai ainakin sinnepäin :)

Tähänastiset äänitteet eivät ole antaneet mielestämme täysin oikeata kuvaa Jamrodin meiningistä, emmekä ole yksin tämän mielipiteemme kanssa...joten nyt on jo korkea aika korjata asia!

Luvassa on siis autotallissa työstettyä ruohonjuuritason shittiä, jossa kuuluu aito tekemisen meininki!

Uusia piisejä ilmestyy myspaceen sitä mukaa kun niitä saadaan valmiiksi. Mitään aikatauluja ei ole, joten piisit valmistuu sit kun ne valmistuu. Mut hei, hyvää kannattaa odottaa, eiks jeh?

Pysy kanavalla!
____________________

Jamrod löytyy myös täältä:

Myspace
Mikseri
IRC-Galleria